Naisen logiikka, insinöörilogiikka, kieroutunut logiikka…logiikkansa kullakin. Riippumatta siitä, mitä logiikkaa käyttäjä noudattaa, voidaan sanoa, että looginen rakenne sopii käyttäjän malliin informaatioavaruudesta.
Oiva tapa tutkia käyttäjän mallia informaatioavaruudesta on korttienlajittelutehtävä. Siinä käyttäjälle annetaan pino kortteja tai lappuja, joihin kuhunkin on kirjoitettu yksi luokittelua kaipaava sana (esim. sivun nimi verkkosivustolla). Käyttäjän tehtävä on latoa mielestään yhteen kuuluvat laput lähekkäin ja sen jälkeen nimetä muodostuneet ryhmät. Esimerkiksi, käyttäjä voisi luokitella junaliput ”lähijunalippuihin”, ”kaukojunalippuihin” ja ”ulkomaan lippuihin”. Toinen käyttäjä muodostaisi samoista lipuista ryhmät ”pääkaupunkiseutulaisille”, ”susirajan takana asuville” ja ”reilaaville hipeille” (esimerkki kärjistetty elävästä elämästä).
Logiikasta riippumatta voidaan myös sanoa, että looginen rakenne tukee tiedonhakua eri tilanteissa – olipa käyttäjä sitten etsimässä asiaa, josta hän tietää jotakin, täysin vierasta asiaa, kertaalleen unohtamaansa asiaa tai vain surffailemassa etsien ”jotain kivaa”.
Tämä heuristiikka nro 8 on monin puolin näppärä. Se pukee yhteen ilmaukseen heuristiikkojen 1, 2 6 ja 7 neuvot ja vielä vähän ekstraa. Tiivistetysti, nro 8 on kattava hätäpeukalosääntö, jolla voi perustella monet ”tää nyt ei vaan toimi” -tilanteet.
Luokittelu linkki-ihmisiin ja hakuihmisiin suinkaan ole ainoa tapa jakaa käyttäjiä. Lähestyessään saalistaan eli haluamaansa tietoa sekä linkki- että hakuihmiset käyttävät eri keinoja. Toiset haluavat vaikkapa valita tuotteen tuotehierarkiasta, toiset lukea aiempien asiakkaiden suosituksia, toiset surffaavat vapaasti houkuttelevan kuuloisten linkkien mukana. Kaikille näille kannattaa tarjota oma polkunsa.
Esimerkki. Yrityksen kotisivuilla palvelut esitetään monesti perustuen yrityksen organisaatiorakenteeseen. Sen lisäksi käyttäjää voisi kiinnostaa lähestyä niitä vaikkapa hinnan, sisällön, vastuuhenkilön tai aikaisemman referenssin perusteella.
Tästä käytetään vapaasti suomennettuna termiä monitahoinen navigaatio (katso faceted navigation Wikipediassa).
Monitahoinen navigaatio voidaan näppärästi sovittaa sekä linkki- että hakuihmisille. Linkki-ihmisiä voidaan houkutella mehevän tietosaaliin luo vaikkapa viiden uusimman artikkelin listalla. Hakuihmiset saadaan houkuteltua samaan paikkaan liittämällä hakuun esimerkiksi ”näytä viimeisen viikon aikana julkaistut” -toiminto.
Eikä tässä vielä kaikki. Sekä linkki- että hakuihmisiä voidaan houkutella ennalta-arvaamattoman saaliin luo onnekkaan sattuman kautta (serendipity). Esimerkiksi, kun käyttäjä vihdoin on löytänyt haluamansa artikkelin, näytetään hänelle vinkkinä ”5 muuta suosittua artikkelia tästä aiheesta”.
Käytettävyystutkimusten mukaan puolet käyttäjistä käyttää verkossa surffatessaan ensisijaisesti hakua, viidennes navigaatiolinkkejä ja loput molempia (http://www.useit.com/alertbox/9707b.html). Näin vuonna 1997.
Nyttemmin Google-vallankaappauksen myötä tilastotovat varmasti eläneet – mutta varmaa on, että sekä hakua että navigaatiolinkkejä suosivia käyttäjiä löytyy. Itse olen yrityssivustojen käytettävyystestejä ohjatessa havainnut, että yhden sivuston sisällä pysyttäessä käyttäjät yrittävät ensisijaisesti löytää haluamansa navigoimalla. Vasta, jos he linkkejä klikatessaan joutuvat umpikujaan, he siirtyvät käyttämään hakua. Sivustoilla on siis tarjottava sekä looginen, rakenteen paljastava ja aina liikkumisen mahdollistava navigaatio ja tehokkaat ristiinlinkitykset sekä toimiva ja ymmärrettäviä tuloksia tuottava sivuston sisäinen haku.
Muistat varmaan tunteen joskus muinoin lukiessasi tenttiin, kun huokaillen plarasit tenttikirjaa ja laskit kahden sivun välein, montako sivua pänttäämistä on vielä jäljellä. Sivumäärän tietäminen auttoi luomaan kokonaiskuvan urakasta ja mitoittamaan omaa lukutahtia. Ja jos sattui vaikka olemaan vain muutama sivu luvun vaihtumiseen, niin sen jaksoi tsempata läpi, kun tiesi, että välietappi häämöttää.
Verkkosivuilla toimii sama juttu – käyttäjiä auttaa, kun he hahmottavat, kuinka leveä ja syvä sivusto on. Tätä periaatetta voidaan kutsua ytimekkäästi rajoiksi, englanniksi hienommin bounded horizons. Leveydellä tarkoitetaan siis kerralla näkyvien, rinnakkaisten vaihtoehtojen määrää ja syvyydellä sitä, kuinka monella eri hierarkiatasolla tietoa on.
Laajuuden ja syvyyden mittareina toimivat parhaiten kunnon navigaatiopalkit – niistä näkee, kuinka monta vaihtoehtoa on tarjolla, mitä ne ovat ja mikä vaihtoehto parhaillaan on valittuna milläkin hierarkiatasolla. Myös murupolut (esim. etusivu > tuotteet > tuoteryhmä > tuotteen nimi) toimivat kompassimaisena apuvälineenä. Ei sovi unohtaa myöskään murupolkujen veljeä, etenemispolkua, jollaisia näkee vaikkapa toimivissa verkkokaupoissa (esim. 1. valitse tuotteet 2. tarkista ostoskorisi 3. täytä yhteystietosi 4. lähetä tilaus).
Tutkimuspuolella erityistä kiinnostusta on herättänyt se, ovatko leveät vai syvät hierarkiat käyttäjälle helpompia, ja kuinka leveä tai syvä ihanteellisen hierarkian tulisi olla. Pikapeukalosääntö on, että leveys on helpompaa hahmottaa kuin syvyys – kunhan leveys ei mene liiallisuuksiin. Johdantona aiheen tutkimukseen toimii esim.
Noutajakoiralle vilautetaan oikeaa hajua, ja se lähtee vainun voimalla metsästämään määränpäätään. Samaan tapaan käyttäjille voidaan antaa vihiä oikeasta määränpäästä – muttei hajulla vaan oikealla nimeämisellä.
Mikä on mielestäsi selkein tapa linkittää vaikkapa yrityksen vuoden 2008 pdf-muotoiseen vuosikertomukseen?
- Lue vuosikertomuksemme tästä
- Lue vuosikertomuksemme
- Vuosikertomus 2009 (pdf)
Ei varmasti ainakaan ensimmäinen vaihtoehto. Tästä-linkkien aiheuttamasta hiiriraivosta vaikuttavin esimerkki on muinaiselta käytettävyysluennolta opiskeluaikoina. Luennon piti Näkövammaisten Keskusliiton edustaja, joka demosi sitä, miltä verkkosivut näyttävät – tai pikemminkin kuulostavat – sokeille ja heikkonäköisille, jotka käyttävät ruudunlukuohjelmaa. Ruudunlukuohjelma lukee mm. linkkien nimet käyttäjälle. Esimerkkinä meille näytettiin englanninkielistä sivua, jossa oli runsaasti pikkutietoa read more -linkein. Ruudunlukuohjelma alkoi lukemaan linkkejä ääneen nopean konemaisella papatuksellaan: ”Read more, read more, read more, read more, read more, read more…” Ja mistäköhän näistä aiheista käyttäjää mahtaisikaan kiinnostaa lukea lisää?
Linkin nimessä on siis tärkeää olla informatiivisesti, mitä aihe käsittelee. Ja vieläpä niin, että erottava avainsana on ensimmäisenä. Siksi Vuosikertomus 2009 -linkki on tehokkaampi kuin Lue vuosikertomuksemme -linkki.
Tiedon vainuamisesta (information scent) on muuten ihan ehtaa tutkimustietoa, esimerkiksi:
- Chi, C.H., Pirolli, P., Chen, K. & Pitkow, J. (2001): Using information scent to model user information needs and actions and the Web. Proceedings of the SIGHCI conference on Human factors in computing systems, s. 490-497.
Valmiuden periaate tarkoittaa yksinkertaisesti, että älä näytä sivuilla mitään, mikä ei ole valmista.
Ei siis linkkejä olemattomiin sivuihin, ei tyhjiä sivuja, joilla lukee vain ”lisää sisältöä tulossa, päivitämme verkkosivujamme joskus vuonna 2020″. Sellaiset ovat todellisia hiiriraivogeneraattoreita.
Hyvin usein verkkoprojektien sisällönsyöttövaiheessa iskee hätä ja hoppu sovitun julkaisupäivän lähestyessä. Monet asiakkaat ovat valmiita jopa julkaisemaan keskeneräisen sivuston ennemmin kuin siirtämään julkaisupäivää. Keskeneräisen sivuston julkaiseminen kuitenkin syö käyttäjien uskoa verkkopalvelun luotettavuuteen paljon tehokkaammin kuin muutaman päivän lykkäys julkaisussa. Jos siis sisältöä ei ole tai se on vielä kesken, niin piilota kyseiset sivut ja niille vievät linkit näkyvistä.
Kokonaan oma tarinansa on vielä keskeneräisten sivujen testaus käyttäjien kanssa tai beta-testaus valikoidulle kohderyhmälle. Tällöin käyttäjät ymmärtävät verkkopalvelun vielä olevan kesken ja tietävät oman roolinsa sen kehittämisessä.
pidän jutusta (0)
en pidä jutusta (0)