2.12. / Maalainen inspiroituu designista
"Avoin Helsinki – Design on osa elämää". Hyvä hyvä, ajattelen minä, kolmikymppinen junantuoma helsinkiläinen. Kotikaupunkini on tajunnut, mitä design on parhaimmillaan. Hyvä hyvä, taisi ajatella myös maailman muotoilujärjestö Icsid, kun se valitsi Helsingin viime viikolla maailman designpääkaupungiksi 2012.
Mutta mutta. Onko motolla katetta? Mitä tarkoittaa, että design on osa elämää – ihan konkreettisesti? Eikö design olekaan vain pienten piirien pintakiiltoa? Voiko hyvästä designista tulla välttämättömyys, perustarve, jota ilman ei selviä arjesta?
Tehdäänpä testi. Katsotaan, mitä tuleva designpääkaupunki listaa esittelysivuillaan valteikseen ja poimitaan joukosta ne, jotka aiheuttavat lämpimän läikähdyksen sydänalassani.
Fiskars, Iittala. Niinpä niin, nämä ovat osa minunkin elämääni. Ensimmäiset Fiskarsit aseteltiin sormiini kai päiväkerhossa, ja samoihin aikoihin pääsin hajulle myös Iittalasta. Papan kamferintuoksuisessa piironginkaapissa oli pienen pieniä laseja, joiden pinta oli ihmeellinen! (Myöhemmän sain tietää myös lasisarjan ihmeellisen nimen, Ultima Thulen.) Klassikkotuotteet ovat osa suomalaisten elämää, mutta saako designpääkaupunki omia ne itselleen? Ei saa, sanon minä. Ne kuuluvat yhtä lailla lapsuusmaisemaani, Keuruun peräkylään.
Eduskuntatalo, Finlandia-talo, Temppeliaukion kirkko. Jahas, jälleen muistoja lapsuudesta. Tällä kertaa muistipelikorteista, jotka esittelivät pääkaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Temppeliaukion kirkko ei niihin kuulunut, joten sen katsastin aivan erityisen tarkasti, kun muutin Helsinkiin kesällä 2002. (Muistipelinähtävyyksien lisäksi tiesin kaupungista silloin sen, että rullaportaissa ei saa seisoa vasemmalla puolella, ettei näytä maalaiselta.) Nyt seitsemän vuotta myöhemmin uskallan lausua seuraavaa: Hienoja rakennuksia, mutta eivät ne elämääni kuulu. Temppeliaukion kirkossakaan en ole käynyt kuin sen kerran.
Suomenlinna, Helsingin Designkortteli. Nyt päästään asiaan. Juuri tällaiset paikat sulattivat maalaissydämeni ja saivat minut tajuamaan kaupungin idean. Suomenlinnaan ja Designkortteliin voi mennä kerta toisensa jälkeen, ja aina riittää kierreltävää ja katseltavaa. (Designkorttelin kaupoissa tämä pitää sanoa välillä myös ääneen: ”Ihan vaan kattelen”.) Loistavia inspiraation lähteitä, mutta eivät nämäkään perustarpeita ole…
Reittiopas. Tadaa! Tässä se on, elämäni perustarve! Kiitos HKL – Reittioppaan ansiosta Helsinki oli avoin myös minulle enkä ole elämässäni aina eksyksissä. Ilman Reittiopasta olisin kai jo palannut maitojunalla takaisin lapsuusmaisemiini. Sinne, missä linja-auto menee aamulla ja tulee illalla. Ja siinä välissä kulkee maitoauto.
pidän jutusta (11)
en pidä jutusta (0)