19.2. / Ostokset verkkokassissa

Miten määrittelet jalouden? Hyvä antaa vähästäkin, paha ei paljostakaan? Autuaampi antaa kuin ottaa? Minullapa on ihan tuore kiteytys: aidosti jalo kertoo kaverille lempinettikauppansa osoitteen. Tosin vain kysyttäessä. Jos sitä pyytämättä kaikille huutelee, tarkoitusperissä on jotakin hämärää.

Löysin itsestäni epäitsekkyyden oraan, kun työkaverini kysyi, mistä olin ostanut jättikokoisen sormukseni. Melkein ponnistelematta pystyin lähettämään hänelle linkin kyseiseen nettikauppaan. Evästykseksi sanelin sulkulistan, mitä tuotteita hän EI saa tilata, koska aion itse hankkia ne. Sittemmin kaksi muutakin työkaveria tahtoi tietää sormuksen alkuperän. Kerta kerralta linkin lähettäminen oli helpompaa.

Onneksi makumme ovat tosiaan niin erilaiset, että en ole nähnyt vielä kenelläkään näistä kolmesta työkaveristani vihreää kalarintaneulaa tai messinginvärisiä filigraanikorvakoruja, jotka kuuluvat omalle hankintalistalleni.

Mikä sitten tekee nettikaupasta hyvän? Valikoima, selailtavuus, vikkelät hakutoiminnot, nopeat toimitukset, asiakaspalvelu, joka vastaa tiedusteluihin. Lempinettikaupassani tuotteita pystyy hakemaan muun muassa värin, hinnan, materiaalin ja tyylin mukaan. Kun olen tehnyt tilauksen, saan lyhyen ajan kuluessa meiliini kuutisen viestiä: ensimmäinen kertoo, että tilaus on otettu vastaan, toinen, että tuote on löytynyt varastosta, kolmas, että se on pakattu jne. Nopeimmillaan tilattu tuote on ollut minulla kahden vuorokauden kuluttua tilauksesta.

Tämän kaupan asiakaspalvelun kanssa en ole ollut tekemisissä mutta epäilen, että sekin pelaa kuin unelma. Sen sijaan kauppa, josta hiljattain tilasin, ei ole tähän päivään mennessä reagoinut kysymykseeni, johon riittäisi vastaukseksi joko kyllä tai ei. Kyseinen verkkopuoti ei liioin päivitä tuotevalikoimaansa, vaan samat kamat (joita on vähän) ovat tyrkyllä usean kuukauden ajan.

Jos esimerkiksi suomalaisista 54 prosenttia ostaa netistä ja kolme neljäsosaa heistä käyttää yleensä ostokseen vähintään 50 euroa, tätä joukkoa kannattaa jo palvella!

Ai mikäkö on tuo kehumani verkkokauppa? Niin jaloksi en ole vielä kehittynyt, että sen näin julkisesti kertoisin!

pidän jutusta (7)  -   en pidä jutusta (2)

15.2. / 3 psykologista ilmiötä, jotka jokaisen verkkosuunnittelijan on hyvä tietää

Vuorovaikutteisten elementtien määrä verkkkosivuilla kasvaa kasvamistaan ja monesti tuntuu, että havaintopsykologian vanhat hyvät pelisäännöt unohtuvat. Harmi, sillä ne pelisäännöt kertovat, mitä kaikkea ihmisen on edes mahdollista havaita. On aivan turhaa panostaa vuorovaikutteisuudessa sellaiseen, mitä käyttäjä ei edes näe. Siitä muistutuksena esittelen tässä kolme havaintopsykologian ilmiötä, jotka jokaisen verkkosuunnittelijan olisi syytä tietää.

Muutossokeus

Muutossokeus tarkoittaa, että ihminen ei havaitse (verkkosivulla) tapahtuvaa mutosta, erityisesti jos muutos on pieni ja tapahtuu vain tietyssä osassa sivua. Muutossokeus syntyy erityisen herkästi myös, jos vanhan ja uuden näkymän välillä on häiriö tai näkymä peittyy hetkeksi – kuten käy esimerkiksi ladattaessa uutta sivua. Oman muutossokeutesi voit testata alla olevasta kuvasta – kuinka monta välähdystä menee ennen kuin huomaat, mikä kuvassa muuttuu?

Muutossokeuden vuoksi esim. lomakkeiden alkuun ilmestyvät virheviestit on syytä korostaa huomiovärillä, tai tuotteen siirtyminen ostoskoriin on hyvä animoida.

• Muutossokeus Wikipediassa

Tarkkaamattomuussokeus

Tarkkaamattomuussokeus kertoo, että ihminen ei havaitse edes suoraan nenänsä edessä olevia asioita (verkkosivuilla), ellei hänen tarkkaavaisuutensa ole kiinnittynyt niihin. Tästä on olemassa klassikkovideo Youtubessa – tehtävänäsi on katsoa video ja laskea, montako koppia valkopaitaiset pelaajat heittävät keskenään:

Todella, ihminen voi katsoa jopa gorillaa silmästä silmään huomaamatta sitä! Verkkosuunnittelijalle tämä muistuttaa siitä, että jos käyttäjän huomio on suunnattu verkkosivulla tiettyyn tehtävään, huomiota on turhaa yrittää kiinnittää muualle, ellei käytössä ole järeitä keinoja. Ja siitä, että käyttäjän huomiota ei kannata väkisin viedä muualle, jos käyttäjän tarkkaavaisuus on kerran saatu koukkuun.

• Tarkkaamattomuussokeus Wikipediassa

Attentional gambling eli vapaasti suomennettuna tarkkaavaisuusarvailu

Tarkkaavaisuusarvailu tarkoittaa sitä, että käyttäjä ei tiedä, mihin hänen tulisi suunnata tarkkaavaisuutensa nähdäkseen sen, mitä hän haluaisi pitäisi nähdä. Aivan kuten muutossokeus, myös tarkkaavaisuusarvailu syntyy erityisen herkästi, jos vanhan ja uuden näkymän välillä on häiriö tai näkymä peittyy hetkeksi – kuten käy esimerkiksi ladattaessa uutta sivua.

Esimerkkinä tarkkaavaisuusarvailusta käy liian huomaamaton ostoskori:  käyttäjä ei huomaa  tuotteen siirtymistä ostoskoriin vaan rämpyttää ostosnappulaa hullun lailla vain sen takia, ettei tajunnut katsoa pientä harmaata tekstiä, joka ilmestyi aivan muualle kuin siihen kohtaan, mitä käyttäjä alunperin klikkasi.  Tällainen logiikka oli alunperin käytössä muun muassa www.insight.comissa ennen kuin ongelma havaittiin käytettävyystesteissä. Sen jälkeen verkkokauppaan lisättiin valtava modaaliboksi, joka ponnahtaa naaman eteen aina, kun tuotteen lisää ostoskoriin.

• Syntagman artikkeli tarkkaavaisuusarvailusta

pidän jutusta (7)  -   en pidä jutusta (1)

14.12. / Testamenttaa elämäsi verkossa

Miten reagoisit, jos näkisit Facebookissa juuri kuolleen työkaverisi lähettämän statuspäivityksen: "Täällä taivaassa on kivaa, cheers, vielä me nähdään, vaikken tulekaan enää töihin!" Oma reaktioni olisi varmasti: "Uu, makaaberia. Miten noin voi tehdä?". Vastaus on ruotsalainen mywebwill.com-palvelu, jossa on perjantaista 11.12. lähtien on voinut testamentata elämänsä verkossa. Jos on ruotsalainen.

Näin nettinörttinä olen rekisteröitynyt niin moneen verkkopalveluun, etten pysy itsekään perässä. Joskus tulevaisuudessa kuolemani jälkeen omaisillani tulee olemaan kamala savotta siivottavanaan, mikäli he haluavat tietoni pois kummittelemasta kaikissa verkkopalveluissa. Onneksi heidän elämäänsä voi helpottaa myWebwillin avulla.  myWebwill-palvelun avulla voit joko poistattaa automaattisesti jäsenyytesi ja käyttäjätunnuksesi eri verkkopalveluissa, kun väestötietojärjestelmään tulee tieto kuolemastasi, tai  siirtää ne omaisillesi tai sopia viimeisten viestien lähettämisestä palveluihin kuolemasi jälkeen.

Palvelulla on sen verran ovela bisnesidea, että myönnän sille Saavuttaminen-palkinnon Inspiksen käyttökokemusjuttusarjassa. Nyt vain odotellaan, että palvelu leviää Ruotsista tänne itänaapuriin.

P.S. Palvelun tekijät ottavat kantaa eettisen viestinnän puolesta, jotta ihmiset eivät jättäisi omaisilleen turhan humoristisia tai makaabereja viimeisiä viestejä haudan takaa.

pidän jutusta (4)  -   en pidä jutusta (3)

2.12. / Maalainen inspiroituu designista

"Avoin Helsinki – Design on osa elämää". Hyvä hyvä, ajattelen minä, kolmikymppinen junantuoma helsinkiläinen. Kotikaupunkini on tajunnut, mitä design on parhaimmillaan. Hyvä hyvä, taisi ajatella myös maailman muotoilujärjestö Icsid, kun se valitsi Helsingin viime viikolla maailman designpääkaupungiksi 2012.

Mutta mutta. Onko motolla katetta? Mitä tarkoittaa, että design on osa elämää – ihan konkreettisesti? Eikö design olekaan vain pienten piirien pintakiiltoa? Voiko hyvästä designista tulla välttämättömyys, perustarve, jota ilman ei selviä arjesta?

Tehdäänpä testi. Katsotaan, mitä tuleva designpääkaupunki listaa esittelysivuillaan valteikseen ja poimitaan joukosta ne, jotka aiheuttavat lämpimän läikähdyksen sydänalassani.

Fiskars, Iittala. Niinpä niin, nämä ovat osa minunkin elämääni. Ensimmäiset Fiskarsit aseteltiin sormiini kai päiväkerhossa, ja samoihin aikoihin pääsin hajulle myös Iittalasta. Papan kamferintuoksuisessa piironginkaapissa oli pienen pieniä laseja, joiden pinta oli ihmeellinen! (Myöhemmän sain tietää myös lasisarjan ihmeellisen nimen, Ultima Thulen.) Klassikkotuotteet ovat osa suomalaisten elämää, mutta saako designpääkaupunki omia ne itselleen? Ei saa, sanon minä. Ne kuuluvat yhtä lailla lapsuusmaisemaani, Keuruun peräkylään.

Eduskuntatalo, Finlandia-talo, Temppeliaukion kirkko. Jahas, jälleen muistoja lapsuudesta. Tällä kertaa muistipelikorteista, jotka esittelivät pääkaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Temppeliaukion kirkko ei niihin kuulunut, joten sen katsastin aivan erityisen tarkasti, kun muutin Helsinkiin kesällä 2002. (Muistipelinähtävyyksien lisäksi tiesin kaupungista silloin sen, että rullaportaissa ei saa seisoa vasemmalla puolella, ettei näytä maalaiselta.) Nyt seitsemän vuotta myöhemmin uskallan lausua seuraavaa: Hienoja rakennuksia, mutta eivät ne elämääni kuulu. Temppeliaukion kirkossakaan en ole käynyt kuin sen kerran.

Suomenlinna, Helsingin Designkortteli. Nyt päästään asiaan. Juuri tällaiset paikat sulattivat maalaissydämeni ja saivat minut tajuamaan kaupungin idean. Suomenlinnaan ja Designkortteliin voi mennä kerta toisensa jälkeen, ja aina riittää kierreltävää ja katseltavaa. (Designkorttelin kaupoissa tämä pitää sanoa välillä myös ääneen: ”Ihan vaan kattelen”.) Loistavia inspiraation lähteitä, mutta eivät nämäkään perustarpeita ole…

Reittiopas. Tadaa! Tässä se on, elämäni perustarve! Kiitos HKL – Reittioppaan ansiosta Helsinki oli avoin myös minulle enkä ole elämässäni aina eksyksissä. Ilman Reittiopasta olisin kai jo palannut maitojunalla takaisin lapsuusmaisemiini. Sinne, missä linja-auto menee aamulla ja tulee illalla. Ja siinä välissä kulkee maitoauto.

pidän jutusta (11)  -   en pidä jutusta (0)

26.11. / 10 verkkosuunnittelun ja deittailun yhteistä piirrettä

Olin viime viikon Berliinissä kansainvälisessä käytettävyyskonferenssissa. Eräänä iltana sain hymyillä terävä-älyiselle ja humoristiselle monologille, jonka esitti Nielsen & Norman Groupin toimari Kara Pernice. Hän vertasi verkkosuunnittelua deittailuun. Karan mukaan verkkosuunnittelulla ja deittailulla on ainakin 16 yhteistä piirrettä, joista haluan jakaa teillekin 10 valikoitua  makupalaa:

1. Ensivaikutelma ratkaisee

Treffikumppanista, aivan kuin nettisivustakin, näkee heti, tykkääkö vaiko eikö. Näen päivittäin lukuisia nettisivuja, joilta välitön poistumisprosenttini on 100.  Kävin myös ennen nykyistä siviilisäätyäni muutamilla treffeillä, joilla tiesin ensinäkemältä, että tästä ei sitten tule yhtikäs mitään.  Kyse ei ole pinnallisesta ulkonäön tuijottamisesta vaan olemuksesta, tai kuten nettikielessä sanotaan, niin look & feelistä. Lukuisat tutkimukset toteavat, että ulkonäkö on tärkeä tekijä, kun käyttäjät arvioivat mutu-tuntumallaan verkkosivujen luotettavuutta ja käytettävyyttä. Kivannäköisille sivuille voidaan antaa jopa enemmän käytettävyysongelmia anteeksi kuin rumille. Katso aiheesta vaikka Gitte Lindgaardin artikkeli vuodelta 2007.

2. Pinnallisuus ärsyttää

Treffipalstat pursuavat tyyppejä, joiden olennaisimmat ominaisuudet ovat hiusten väri, pukeutumistyyli ja strategiset mitat. Muuta olennaista kerrottavaa heillä ei tunnu olevan itsestään. Lähtisitkö itse pelkkien ulkonäkötietojen perusteella jonkun kanssa treffeille? Tuskin. Entä kuinkakohan monen yrityksen verkkosivustolla väitetään, että ”tarjoamme kokonaisvaltaisia räätälöityjä ratkaisuja”? Mitä ihmeen räätälöityjä ratkaisuja? Vaatteita? Ohjelmistoja? Talopaketteja? Kertokaa heti, mitä moisen pinnallisuushötön takana piilee, tai poistun sivulta välittömästi!

3. Ei saa paljastaa liikaa liian pian

Eräs ystäväni sai puhelun nettideittipalstalla kohtaamaltaan mieheltä. He juttelivat mukavia puolen tunnin verran, kunnes mies tokaisi: ”Sä kuulostat kivalta, mennäänkö naimisiin?” Yllättäen ystäväni ei enää sen jälkeen vastannut miehen puheluihin. Sama käsijarru päälle ja äkkiä -paniikki voi iskeä myös verkossa.  Tiedätkö yrityssivuston, jossa heti etusivulla niskaasi kaadetaan yrityksen koko historia viimeisen 100 vuoden ajalta? Tai verkkokaupan, jossa haluaisit lisätä kiinnostavan tuotteen ostoskoriin ja sinulta kysytään jo luottokorttitietoja ostostilin luomista varten?

4. Tyhjät lupaukset karkottavat

Onko mitään tyhjempää lupausta treffien jälkeen kuin tokaisu ”soitellaan”? Epäilen. Nais-mies-sanakirjan virallisen suomennoksen mukaan ”soitellaan” tarkoittaa samaa kuin ”En halua nähdä sinua enää ikinä mutta en kehtaa sanoa sitä päin naamaa”.  Asioin noin vuosi sitten verkkokaupassa, joka lupasi minulle -20 % valitsemastani tuotteesta. En saanut kuitenkaan koko tilausprosessin aikana  merkitä mihinkään, mistä ostoskorini tuotteesta haluaisin sen 20 % vähentää. Edes ostoskorin loppusummassa ei alennusta näkynyt. Kirosin raskaasti saamaani tyhjää lupausta.

5. Huono kuuntelija jää kiinni

Huono kuuntelija -syndrooma tulee yleensä esiin vasta myöhemmin suhteessa, ja etenkin miehillä. He saattavat huomaamattaan hokea ”juu” ja ”mmm” naisensa puheille. Ja havahtua viiden minuutin kuluttua kysymällä ”Ai mitä?”. Samalla tavalla käy monissa verkkopalveluissa. Hiljattain halusin lähettää palautetta erääseen verkkokauppaan. Olin rekisteröityneenä kyseiseen kauppaan sähköpostiosoitteellani ja käyttäjätunnuksellani. He siis 100 % varmasti tiesivät sähköpostiosoitteeni. Silti palautelomakkeella minulta kysyttiin uudestaan sähköpostiosoitettani.  Aivan kuin olisin rekisteröityessäni puhunut kuuroille korville.

6. Ennalta-arvaamattomuus johtaa harhaan

Meitä naisia väitetään monesti oikukkaiksi. Kieltämättä saatan itsekin toisina päivinä ohittaa lattialla lojuvat mieheni sukat niitä huomaamatta, kun taas toisena päivänä ne taas lentävät pitkin seiniä. Omasta mielestäni kyse on vain  kumulatiivisesta sukkaraja-arvon ylittymisestä. Mieheni mielestä epäloogisesta naisen logiikasta. Samalla tavalla monen verkkosivuston sisällön ylläpitäjän mielestä on loogista tehdä seuraavanlaiset linkit: tutustu tuotteeseen tästä ja lue vuosikertomuksemme tästä. Ja katin kontit, linkkinimien pitää olla erottuvia ja kertoa yhdellä silmäyksellä, mihin ne vievät, vaikka näin: Tuotetiedot ja Vuosikertomus. (Sallittakoon tässä alleviivauksen käyttö havainnollistamiskeinona – normaalistihan alleviivauksen käyttö ei-linkkisanoihin on pahinta ennalta-arvaamattomuutta verkkosivustolla!)

7. Pienet asiat ovat tärkeitä

Pusu aina kohdatessa, hartiahieronta rankan päivän jälkeen, imurointi pyytämättä. Niistä (muun muassa) rakentuvat rakkaudenosoitukset ja välittämisen kokemukset. Verkossa pieni asia voi olla vaikka ystävällinen virheviesti, kun jokin menee mönkään. Kokeile vaikka, mitä tapahtuu, jos etsit Smashing Magazinesta sivuta, jota siellä ei ole: www.smashingmagazine.com/jotainmuuta.

8. Tapaat sen oikean, kun vähiten sitä odotat

Täytyy myöntää, että tätä en Karan väitteistä aivan allekirjoita. Kyllä minä ainakin odotin ja toivoin tapaavani sen oikean silloin kun hänet tapasin. Hyvin harvoin netissäkään löydän haluamaani tietoa sitä etsimättä. Päinvastoin. Toisinaan joudun googlettamaan uupumukseen asti haluamaani. Esimerkiksi tuohon Huono kuuntelija -kohtaan yritin vimmatusti googlettaa joskus näkemääni mainiota diagrammia aviomiehen kuulokynnyksestä. Siinä näkyi, miten aviomies kuulee huomattavasti selvemmin viestin ”harrastetaanko seksiä” kuin viestin ”vie roskat”. Ei löytynyt googlesta, ei. Linkki diagrammiin täytyi kaivaa syvältä mesekeskustelujen historiasta, mistä tiesin ja odotin sen löytyvän. Ja tässä se on:

Kuva: Graphjam files Wordpress-blogi

9. Se oikea antaa sinun olla oma itsesi

Näin sanotaan, mutta vaikeaa se on! Jos toinen on leppoisa sielu, joka on tottunut jättämään tavarat levälleen jälkeensä ja toinen on maaninen asioiden luokittelija ja järjestelijä (ikään kuin esimerkiksi minulla informaatiosuunnittelijana olisi taipumusta syyllistyä sellaiseen, ehei), niin kyllä siitä toisinaan pientä kinaa syntyy. Ja muutostoiveita, että toinen olisikin vähän siistimpi ja toinen vähän vähemmän nipo. Aika harvoin löydän verkkopalveluakaan, joka antaisi minun olla oma itseni: nähdä vain ne asiat, jotka minua kiinnostavat luokiteltuna tavalla, joka vastaa omaa tapaani hahmottaa asiat, näytettynä siinä järjestyksessä ja sellaisella ulkoasulla, jotka minua miellyttävät. Onneksi iGoogle on sellainen.

10. Naimisiin sen oikean kanssa

Seurustelusuhdetta voi verrata siihen, että lisää verkkosivuston osoitteen suosikkeihinsa tai tilaa sen RSS-syötteen. Sen sijaan aviopuolisoita voi olla kerralla vain yksi: kotisivu. (Jos joku on tallentanut selaimeensa useita välilehtiä aloitussivukseen, niin väitän häntä moniavioiseksi.) Itse olen verkossa naimisissa iGooglen kanssa. Vaikka ei siihenkään aivan kaikkia haaveilemiani sisältöwidgetejä löydy. Ja joskus tulee avioeroja, kun kotisivu vaihtuu.

pidän jutusta (23)  -   en pidä jutusta (6)

17.11. / Ihanat alueradiot

Ensin kuuntelin Ylen alueradiota vain lomilla, koska huomasin sieltä tulevan paikallista jutustelua alueen murteella ja ihanaa mökkimusaa, jota murrosikäiseni tietenkin inhoavat. Olen vakuuttanut sormet ristissä selän takana, että vain Ylen kanavat kuuluvat sinne korpeen.

Kun ajettiin tyttäreni kanssa pari vuotta sitten Itä-Suomesta Suomen halki Länsi-Suomeen ja lopulta kartalla ylöspäin Pohjanmaalle, alueelta toiselle siirryttäessä toimittajat ja jutut vaihtuivat. Musiikki pysyi koko ajan virkistävän erilaisena verrattuna niihin kanaviin, jotka kaikki soittavat samoja biisejä. Ärsyttäviä radiomainoksia ei joutunut kuuntelemaan. Välillä epäkiinnostavaa löpinää, mutta silloin laitettiin radio kiinni.

Olen ihastunut myös helsinkiläiseen Ylen aikaiseen. Töistä tullessa on ruuhkassa istuessa kiva kuunnella, kuinka ihmiset ottavat kantaa erilaisiin ilmiöihin. Juontaja keskeyttää aina välillä heidän puhetulvansa ystävällisesti, mutta tiukasti ja laittaa musaa soimaan.

Meillä on nykyisin herätyksenäkin Ylen aikainen. Kello kuusi pehmeä tai pirteä ääni Radio Suomesta juttelee ja kauniit sävelmät soivat. Kello 6.30 Uudenmaan uutiset, usein tutun koiralenkkikaverin äänellä. Kerran toimittaja seikkaili kotikulmillani Lauttasaaressa etsimässä kettua, jonka juuri näin takapihallani.

En tiedä, onko tämä Mikael Jungnerin aikaansaamaa vapautta, mutta koska hän on niin erilainen ja raikas ison valtio-organisaation toimitusjohtaja, fanitan häntäkin.

pidän jutusta (19)  -   en pidä jutusta (2)

26.10. / Aistimus: Volkswagenin vuoristorata

Tänä aamuna koin verkossa harvinaisen käyttökokemuksen:  se vaikutti tasapainoaistiini.

Useimmiten nettisivustot pystyvät kutkuttamaan aisteista lähinnä näkö- ja kuuloaistia, mutta Volkswagenin Rollercoaster-kampanjasivustolla vuoristorata-animaatio on toteutettu niin kutkuttavasti, että kurvit ja syöksyt muljahtelevat vatsanpohjassa kuin todellisessa 3D-simulaattorissa. Jos haluat siis pää pyörällä palaveriin, niin käy testaamassa!

pidän jutusta (1)  -   en pidä jutusta (0)

21.9. / Analysoi hiirihurmaasi

Oletko miettinyt, millaisiset asiat luovat sinulle hiirihurmaa? Itse voisin tunnustaa esimerkiksi seuraavat hiirihurman lähteet:

• Facebookista saan sosiaalista mielihyvää, kun näen, mitä läheisille ja kaukaisemmille ystäville kuuluu ja voin helposti seurata ja kommentoida heidän tekemisiään, vaikken jaksaisi tai kehtaisi pitää yhteyttä tapaamalla tai soittamalla.
• Freerice.com on ollut minulle yksi suurimmista idelogisen mielihyvän lähteistä. En ole koskaan oikein piitannut pelkän rahan antamisesta hyväntekeväisyyteen vaan haluaisin tehdä jotakin konkreettista -  mikä ei luonnollisesti rasittaisi liikaa omaa kiireistä ja mukavaa elämääni.
• Websudokuissa puolestaan saan mukavasti hieroa mietintänystyröitäni, ja ah sitä oikean ratkaisun tuottamaa psykologista mielihyvää, kun vaativa sudoku valmistuu!
• Incredibox-sivustolla koin itse tekemisen ja kuulemisen fysiologista mielihyvää luodessani mainiota taustamusiikkia laulavan mieskuoron.

Kuten jokunen nokkela lukija varmasti edeltä huomasi, listaamani neljä hiirihurman aihetta on valittu listalle Jordanin määrittelemien neljän eri mielihyvän mukaan  (katso Jordanin teos Designing pleasurable products: An introduction to the new human factors, 2003).

Jordanin neljä mielihyvän lajia

1. Sosiaalinen mielihyvä, joka versoo vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa
2. Ideologinen mielihyvä, joka syntyy omien arvojen ja eettisten periaatteiden tukemisesta
3. Psykologinen mielihyvä, joka löytyy oivalluksista, oppimisesta ja niiden synnyttämistä tunteista
4. Fysiologinen mielihyvä, joka syntyy eri aistien käytöstä – tuntoaistimuksista, kuulo- ja näköhavainnoista, mauista ja tuoksuista.

Jotta elämä ei olisi näin yksinkertaista, törmäsin juuri Holtin ja Lockin vuonna 2008 CHI-konferenssissa käsiteltyyn artikkeliin nimeltä Understanding and Deconstructing Pleasure: A Hierarchical Apporach, jossa näitä neljää hiirihurman lajia on lähdetty luokittelemaan pidemmälle. Artikkelissa jokaiselle neljälle hiirihurman lajille on eritelty alatasoja seuraavasti (sallittakoon vapaa suomennokseni):

Sosiaalinen mielihyvä

• yhteistyön tekeminen
• yhteisöllisyydentunne
• rakkaus ja ystävyys
• auttaminen, antaminen ja jakaminen

Ideologinen mielihyvä

• omanarvontunne
• esteettisyys
• luovuus ja itseilmaisu

Psykologinen mielihyvä

• älyllinen haaste
• edistyminen ja saavuttaminen
• uteliaisuuden täyttäminen

Fysiologinen mielihyvä

• aistituntemukset
• kiihottuminen

Kukin näistä mielihyvän lajeista voi ilmetä missä tahansa käyttökokemuksen kolmesta vaiheesta: joko silloin, kun käyttäjä odottaa ja ennakoi käyttökokemustaan, kun hän on itse tekemisen kimpussa tai kun hän pohtii kokemustaan jälkikäteen. Holt ja Lock esittävätkin, miten näiden 12 eri mielihyvän lajin ja käyttökokemuksen 3 eri vaiheen avulla voidaan näppärästi analysoida erilaisia verkkopalveluita vakuuttavan näköisten matriisien avulla. Houkuttelevaa – ihanan helppotäyttöisiä valmiita matriiseja, joita sen kun ruksailee sivustoja ja omia hiirihurmakokemuksiaan analysoidessa.

Mutta kun. Mielestäni luokittelu on kömpelö. Käyttökokemuksen kolmen vaiheen erottelu on oivaltava, mutta esimerkiksi sosiaalisen mielihyvän osalta raja yhteistyön tekemisen, yhteisöllisyydentunteen ja ystävyyden välillä voi olla vaikea erottaa. Ideologisesta mielihyvästä taas puuttuvat kokonaan arvoista ja etiikasta kumpuavat hiirihurman lajit. Psykologisessa mielihyvässä ei ole oppimista lainkaan. Ja eikö fysiologiseksi mielihyväksi listattu kiihottuminen synny juuri asitituntemuksista? Mielestäni paljon houkutteleva hiirihurmatyyppien erottelu onkin Kathy Sierran Passionate-blogissaan julkaisema 13 kohdan lista (sallittakoon edelleen sen vapaa suomennokseni).

13 käyttökokemuksen lajia Sierran mukaan

1. Löytämisen ilo: uusien asioiden ja aluevaltausten löytäminen
2. Haastavuus: omia tietoja ja taitoja venyttävät tehtävät ja niiden ratkaisu
3. Kertomus: tarinan kulun seuraaminen ja sen hahmoon samastuminen
4. Itseilmaisu: oman luovuuden toteuttaminen ja asioiden oivaltaminen itsestään
5. Sosiaalinen verkosto: vuorovaikutus ja kumppanuus toisten kanssa
6. Älyllinen haaste: oman ongelmanratkaisu- ja päättelykyvyn käyttö
7. Jännitys: riskien ottamisesta syntyvä käyttökokemus
8. Aistimus: aistiärsykkeistä saatava käyttökokemus
9. Voitto: muiden voittaminen ja menestyminen
10. ”Flow”: äärimmäisen keskittymisen saavuttaminen, jolloin turha itsetietoisuus katoaa ja tehtävä sujuu kuin tanssi
11. Saavuttaminen: asioiden saaminen valmiiksi ja niissä onnistuminen
12. Mielikuvitus: toiseen todellisuuteen uppoaminen
13. Oppiminen: kasvu ja kehittyminen.

Tämä lista soveltuu mielestäni Holtin ja Lockin listaa paremmin nykyaikaisten verkkosivustojen tuottamien käyttökokemuksien erotteluun. Ja jotta tämä ennätyspitkä Hiiriraivo-posti ei venyisi kaiken keskittymiskyvyn yli, päätän sen toteamalla, että seuraavissa hiiriraivon jutuissa esittelen yllättäen esimerkkejä verkkosivustoista, joilla koen jotakin näistä kolmestatoista hiirihurman lajista.

pidän jutusta (0)  -   en pidä jutusta (0)

11.9. / Käyttökokemuksia netissä näppäimistöllä

Pelkän näppäimistön käyttöä netissä surffaamiseen tai ohjelmistoilla työskentelyyn pidetään yleensä tosinörttien toimintana. Eikä syyttä. Tehokäyttäjille on luotu lukuisia sormiakrobatiaa ja uskomatonta ulkomuistia vaativia näppäinkomentoja, joilla voi tehdä melkein mitä vain. Kopioida, leikata, liimata, liikkua, tallentaa, peruuttaa, vaihtaa työkaluja ja ohjelmaa. Puhumattakaan vanhasta kunnon komentorivistä, jossa voi ihan vaan naputtelemalla vaikka unixissa luoda haluamistaan tiedoista suojatun arkistokansion ja lähettää sen haluamalleen etäpalvelimelle, Näin yksinkertaisesti: tar -c dir/ | gzip | gpg -c | ssh user@remote ‘dd of=dir.tar.gz.gpg’.

Juuri näppäimistökomentojen nörtti-imagosta johtuen törmää harvoin yksinkertaisiin ja elämyksellisiin näppäimistökäyttöisiin toteutuksiin. Hiljattain törmäsin kuitenkin kahteen:

• Optus Whale Song -sivustolla voi näppäimiä käyttämällä saada valaan laulamaan vastauksena jousiorkesterin soitolle. Valaan ja orkesterin maagisessa keskustelussa sivuston viesti todella menee perille: ”When it comes to communication, anything is possible”. Sivusto onkin ”Australian Elisan” eli televiestintäfirman kampanjasaitti.

• Windowshop-sivustolla puoelstaan Amazonin sovellus, jossa voi näppärästi näppäimien avulla ”näyteikkunashoppailla” tuoreimmista kirjoista, leffoista ja peleistä.  Jos näyteikkunan perusteella haluaa shoppailla ihan oikeasti, niin päätyy perinteiseen Amazonin verkkokauppaan.

Käy kokeilemassa! Kenties tällaisten sovellusten myötä näppäimistön käyttö muuhun kuin kirjoittamiseen vielä nousee vähitellen nörtti-imagonsa yläpuolelle!

P.S.

Ehdoton ikiaikojen inhokkini näppäinkomennoista löytyy Survo-tilasto-ohjelmasta. Siinä hyväksyntä eli Enter on korvattu Esc-nappulalla.  Vähän kuin netissä pääsisi eteenpäin Back-painikkeella. Inhosin aikoinaan Survon Esc-nappulaa niin paljon, että jätin yhden yliopiston tilastokurssin kesken nappulakokemuksen aiheuttaman hiiriraivon ja siitä seuranneen kohonneen verenpaineen vuoksi.

pidän jutusta (0)  -   en pidä jutusta (0)

1.9. / Nukka pois ja ikää lisää

Ostin eilen nukanpoistajan. Siis sellaisen hiustenkuivaajan, partakoneen ja pienoisimurin risteytyksen näköisen pienen kapineen. Ja hullaannuin täysin.

Ajattelin ensin, että kyseessä on tyypillinen naisten humputteluturhake, jota pitää hieman häpeillen piilotella kotona mieheltä muiden ostosten takana. Mutta ehei. Nukanpoistajalla hurruutellessaan saa samanlaista tyydytystä tehdystä työstä kuin vaikka maalatessa, jolloin heti näkee kätensä jäljen. Tai kuin säärikarvoja ajellessa. Mutta ajelu ei kirvele.

Käyttökokemuksta inspiroituneena hurruuttelin eilen yömyöhään asti nuppaantuneita villapaitojani, villasukkiani ja legginsejäni nukkavapaiksi. Niistä jokainen sai rutkasti lisää elinikää siistiytyessään. Laskeskelin samalla, että jos nukanpoistaja maksaa 8 euroa, niin kuinka monesti se jo ensimmäisenä iltana maksoikaan itsensä takaisin.  Sanotaan vaikka 4 villapaitaa maksaa à 30 euroa, kahdet legginsit à 8 euroa ja kahdet villasukat à 8 euroa. Yhteensä 152 euroa. Eli 19-kertaisesti. Harva kapine yltää heti moiseen.

pidän jutusta (0)  -   en pidä jutusta (0)