19.5. / Tabula rasa

Tutustuin hiljattain itseeni siivoamalla varaston. Joutavanpäiväistä krääsää ja unohtuneita muistoja osasin odottaa, mutta tällaiseen itsepetokseen en ollut varautunut.

Laatikoista löytyi kolme muistikirjaa: sinikantinen ruutuvihko, Like-pokkarimuistikirja ja musta vahakansivihko, jossa on punaiset reunat ja viivoitetut sisälehdet. Ruutuvihkon kannessa luki ”Teijon graduideoita” ja kahdessa muussa ”Ideoita graduun”.

Sisälehdillä olivat yhteystietoni ja muutama rivi suttua, josta en saanut selvää. Muuten vihkot olivat tyhjiä.

Ai arvaatkin jo loput? Tuskin. En aio tilittää kesken jääneitä opintojani; graduni on valmistunut jo aika päiviä sitten. Sen sijaan tarkoitukseni on rohkaista luottamaan omiin hyviksi havaittuihin työtapoihin.

Sokea uskoni muistikirjoihin johtuu mantrasta, jonka mukaan jokainen luovan työn tekijä tarvitsee ideavihkon. Siihen on niin kätevä kirjata ideoitaan ja havaintojaan maailmasta. Missä tahansa, milloin tahansa.

Mikäs siinä, mutta minä en pulppua ideoita jatkuvasti!

Ideointini käynnistyy vasta, kun sille on selkeä tarve ja suunta. Ja silloinkaan en tarvitse ideavihkoa vaan lenkkitossut ja tekstinkäsittelyohjelman. Juoksu saa ajatukset virtaamaan, ja tietokoneen edessä ne jäsentyvät vähitellen ymmärrettävään muotoon. Kaikki hyvät ideani ovat syntyneet tällä samalla kaavalla.

Tosiasia on kiistaton. Siitä huolimatta pelkään, että seuraavassa siivouksessa varastostani löytyy mustakantinen Moleskine-muistikirja, joka on tyhjä.

pidän jutusta (13)  -   en pidä jutusta (0)

16.3. / Afta suussa syntyneet

Suomi on aika vekkuli. Vaikka sitä on puhunut kymmeniä vuosia, aina silloin tällöin tulee vastaan sana, jonka merkitystä ei tunne ollenkaan.

Ja ei, en puhu nyt sivistyssanoista, murreilmauksista tai ammattitermeistä vaan suhteellisen yleiskielisistä sanoista. Niistä, jotka on kelpuutettu esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjaan.

Sellaisista kuin hengetön.

Törmäsin sanaan, kun editoin kevään hiustrendejä käsittelevää kauneusjuttua. ”Ruskeat hengettömät tukevat kampausta huomaamattomasti”, jutussa opastettiin. Hengettömät! Ruskeat? Naureskelin hetken itsekseni ja ajattelin, että tekstin automaattikorjaus on tehnyt toimittajalle tepposet. Pian naureskelu vaihtui hämmästykseksi. Sanakirja kertoi, ettei ‘eloton, kuollut’ ollutkaan sanan ainoa merkitys.

Tällä kertaa voin syyttää tietämättömyydestäni sukupuoltani. Työkavereille tekemäni kyselykierros nimittäin paljasti, ettei hengetön kuulu muidenkaan miesten sanavarastoon. Naisille sana tuntui olevan päivänselvä.

Mutta mitä kaikkea miessukupuolellaan voi selittää? Voiko selittää sen, ettei tiedä paspartuuta. Tai ansaria? Myös ne ovat sanoja, jotka olen oppinut vasta täysikäisenä, toimitussihteerin työssä. Paspartuu oli silloisille työkavereilleni niin tuttu, että he puhuivat tuttavallisesti paspiksesta. Ja minä mietin kuumeisesti, miltä elämänalueelta käsin asiaa pitäisi lähestyä.

Sukupuolella on sanavarastoon vaikutuksensa, mutta niin on perhetaustallakin. Suomalaisen yhteiskuntaluokkaa ei paljasta aksentti, mutta yksittäiset sanat voivat olla petollisia. Yksi petollisimmista on afta. Usko pois, testasin sen opiskeluaikoina kurssikavereillani. Kaikilla ns. parempien perheitten lapsilla oli ollut sellainen, mutta kukaan duunaritaustaiseksi tunnustautuva ei tuntenut koko sanaa.

Meillä oli ollut vain rakkuloita.

Sanasto

hengetön 1. eloton, kuollut. 2. substantiivina, ark. hiusneula.

paspartuu kehyskartonki, -pahvi, passepartout.

ansari vanh. kasvihuone.

afta lääk. suun limakalvon haavauma.

Lähde: MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0

pidän jutusta (19)  -   en pidä jutusta (0)

4.2. / Muistahan tankata!

Tökkiikö teksti? Eikö luovuus kuki? Vanha konsti tähän pulmaan on kosolti parempi kuin tuhat pussillista turhaa tuskailua. Muistatkos, mikä se on?

Copyt, tuottajat, toimituspäälliköt ja toimittajat suoltavat, editoivat, hiovat ja hinkkaavat tekstiä aamusta iltaan. Eivätkä tekstinsuoltamiselta muutkaan henkisen työn tekijät säästy tässä sujuvaa ilmaisutaitoa vaativassa maailmassa.

Kirjoitusinspiraatioita ei kellään ole aikaa odotella, mutta tyhjästä on toisinaan tuskaista nyhjäistä. Mutta eipä hätää, apu löytyy! Jälleen kerran sain itse todeta, että vanha neuvo, josta muistutetaan joka ikisessä kirjoittajakoulutuksessa, toimii kuin häkä. Olen kuullut sen ainakin Aku-Kimmo Ripatilta, Risto Ahdilta, Markku Toivoselta, Torsti Lehtiseltä, Marsa Luukkoselta ja Panu Rädyltä. Tätä konstia olen itsekin suositellut kouluttajana ollessani. Mikäkö se on? Noh: lue paljon hyvää kaunokirjallisuutta! Aina kun voit!

Olen juuri palannut pidennetyltä joululomalta ja kerrankin oli mahdollisuus tarttua isoon pinoon kunnon romaaneja. Jestas, mikä hinku lukemiseen löytyikään sieluni syövereistä! Imin kuukaudessa viitisentoista romaania kuin henkeni hädässä, ja että se teki hyvää. Ah, ihan vieläkin mieltä hyrisyttää. Muutaman tutun rakkaan tekijän lisäksi löysin uuden, riemastuttavan ystävän: Arto Paasilinnan.

Ystävät ja työtoverit: lukekaa, lukekaa, lukekaa!

pidän jutusta (9)  -   en pidä jutusta (1)